Kausi 2021 korkattu, mistäs muualtakaan kuin Pistohiekalta. Pistohiekan rakennustyöt olivat jo alkaneet, mutta vielä alueelle oli retkeilijät löytäneet ja saaneet puskapaikan. Itse olimme ns. ”pikkupistiksen” puolella lähempänä Pistohiekan lavaa. Pistohiekka on ollut isossa roolissa tässä meidän muutaman vuoden karavaanariuralla. Nyt Pistiksen kehittämissuunnitelmien myötä pitäisi löytää uusi ”vakkaripuska”, koska työviikon päätteeksi ei yleensä energia enää riitä uuden paikan etsimiseen, jos suunnitelmiin tulee muutoksia siinä vaiheessa, kun luulee olevansa kohteessa.
Lähtö Pistikselle tuli hieman yllättäen. Meillä kotona on ollut vesivahinko, joka on aiheuttanut stressiä ja mielipahaa sekä paljon ajatustyötä. Reissuun lähteminen on ollut viime aikoina niin vaikeaa, kun takaraivossa jyskyttää asiat, joita pitäisi viikonloppuna hoitaa ja sitten kun viikonloppu koittaa, niitä ei tule kuitenkaan hoidettua. Vielä torstai-iltana laskeskelimme mielessämme, onko järkevää lähteä vai ei ja päätimme, että emme lähde kuin korkeintaan johonkin lähiseudulle. Perjantain koittaessa mieli kuitenkin muuttui ja päätimmekin lähteä Pistikselle. Töistä päästyämme pakkasimme tavarat ja lähdimme kaupan kautta kohti Pistohiekkaa. Matkalla mieli jo virkistyi ja huomasi, miten iso merkitys on sillä, kun vaihtaa maisemaa välillä.
Pistiksellä meille oli varattu paikka Me3:n toimesta. No ehkä edellämainittujen kavereiden omistajallakin, Karilla, oli osuutensa tässä. Lisäksi eräs karavaanikaverimme Heikki oli siellä myös. Sekä Karin että Heikin vaimot olivat perjantaina vielä kotosalla.
Perjantaina saavuimme Pistikselle sen verran myöhään, että aurinko alkoi pian laskea ja ilma kylmeni hetkessä varsin keväisiin lukemiin. Päivisin oli jo liki 15 astetta ollut lämmintä. Ennen auringon laskemista kerkesimme kuitenkin laittamaan tulet nuotioon ja paistamaan makkarat. Syömisen jälkeen siirryimme kukin omiin autoihimme. Aamulla herätessä linnut konseroivat komeasti ja eikä taivaalla näkynyt pilvenhattaraakaan.
Keväinen lauantaiaamu lähti käyntiin perinteiseen tapaan kamera kourassa kuunnellen lintujen kuoroa. Kävelin Pikkupistikseltä varsinaiselle Pistohiekan rannalle ja huomasin, että siellä oli ainakin kymmenisen retkikuntaa. He olivat päässeet vielä ranta-alueille. Kävellessäni pysähdyin monen monta kertaa ihastelemaan lintukuoroa ja tuli sieltä jokunen kuvakin otettua. Linnut pysyttelivät kuitenkin hyvin korkealla ja piilossa katseilta paria peippoa lukuunottamatta.
Lauantain edetessä Marakin liittyi joukkoomme ja lounaan jälkeen oli aika avata myös krokettikausi. Krokettimestarina toiminut Mara teki sellaisen radan, että itselläni ei ollut mitään mahdollisuutta saada edes toisia kiinni. Peli eteni lähestulkoon siinä tahdissa, että itse olin toisen portin vankina, kun toiset pelasivat jo viimeisiä lyöntejään. Krokettionni ei kyllä ollut tällä kertaa minun matkassa. Kokeilimme pelata radan vielä toiste päin, mutta tälläkään kierroksella en yltänyt mestareiden tasolle.
Krokettipelien jälkeen nautimme Maran kanssa auringonpaisteesta ja keväisestä lämmöstä rannalla, vaikka järvi osittain vielä olikin jäässä. Hetken siinä nautiskeltuamme siirryimme ruoanlaittopuuhiin. Kari paisteli meille grillissä pihvit kera keitettyjen perunoiden ja salaatin. Itse tein naposteltavaa Omnia-uunilla, tällä kertaa pizzarullia.
Syötyämme alkoi taas ilta hämärtämään ja keli kylmenemään ja siirryimme kukin omiin autoihimme loppuillaksi. Lähdimme aamulla ajoissa kotiin, kun olimme sopineet ohjelmaa sunnuntaille jo ennen, kuin päätimme lähteä Pistikselle.
Kotiin ajaessa oli mieli virkeä ja olo rentoutunut ja loppupäiväksi minulle oli vielä ohjelmassa ”Kaikki kevään juhlat” ja Samilla frisbeegolfia.
”Kaikki kevään juhlat” oli siis teemana vanhempieni luona kyläillessä, jonne oli saapunut myös toinen veljeni Tampereelta puolisonsa kanssa ja toinen veljeni siitä lähes vanhempieni vierestä. Aloitimme kevään juhlat äitienpäivälounaalla, koska äiti on oikeana äitienpäivänä töissä. Jälkiruuaksi söimme pääsiäisen kunniaksi Kindermunat ja päiväkahvilla oli äidin syntymäpäiväkakku. Näiden herkkujen jälkeen vatsa oli niin täynnä, että piti lähteä pihahommiin sulattelemaan herkkuja.
Talon pihassa oli hieman turhan isoksi kasvanut Terijoensalava, joka oli jo osittain kuollutkin, joten siirryimme koko poppoo kaatamaan puuta. Tai se oli tarkoitus, kunnes totesimme, että bensa oli moottorisahasta loppu. Koska teimme tiimityötä, lähdin tietenkin kuskiksi bensanhakureissulle. Olisihan isä voinut hakea sitä itsekin, mutta tasapuolisen tekemisen nimissä kyytiini hyppäsi minun ja isän lisäksi myös veljeni ja hänen puolisonsa. Yhteisenkeä parhaimmillaan.
Kun olimme hakeneet bensaa, jatkuikin hommat taas… ..siihen asti, kunnes saha jäi puuhun kiinni…
Työnjohtajia meitä oli useampi ja kukin vuorollaan antoi puun kaatajalle hyviä vinkkejä. Jostain syystä puun kaataja ei ottanut niitä kuuleviin korviinsa. Kun puu saatiin kaadettua ja risut kannettua pihaan, mahtuikin taas mahaan paremmin kahvia ja pullaa. Talkookahvithan kuuluvat ehdottomasti asiaan. Päivä meni mukavasti perheen kanssa aikaa viettäen ja olinkin kotona vasta illalla seitsemän jälkeen.
Viikonloppu oli ohjelmaa täynnä, mutta se, jos mikä oli tällä kertaa enemmän kuin tarpeen.