Vielä on lomaa jäljellä

Kaksi viikkoa reissattuamme Samin oli aika palata työn pariin. Itselläni lomaa oli vielä viikko jäljellä. Lomaanhan kuuluu aina pakolliset kotityöt, joita ajattelin hoitaa. Matot oli pesemättä, nurmikko leikkaamatta ja piha täynnä puista pudonneita omenoita. En ole mikään innokas siivooja, joten matot ovat edelleen pesemättä. Omenat tuli kyllä kerättyä ja nurmikko leikattua. Kotitöitä sisälläkin sain hieman tehtyä.

Keskiviikkoaamuna lähdin kaverini kanssa reissuun. Suunnittelimme sellaisen toteuttamista jo keväällä, mutta koronan vuoksi se jäi suunnitteluasteelle. Nyt saimme sen toteutettua. Reissaaminen naisten kesken poikkesi hieman tuosta isännän kanssa reissaamisesta, mutta varsin positiivisella tavalla.

Ajoimme Heinolasta Kimolan kautta Repovedelle ja tietenkin matkan varrella poikkesimme katsomassa Kimolan kanavaa, joka oli avattu vastikään myös huvivenekäyttöön. Kimolan kanava oli hienon näköinen ja korkeusero kanavassa oli valtava. Olisiko se ollut 12 metriä.. Odottelimme hetken, josko kanavaan saapuisi joku sulutukseen, mutta valitettavasti kohdallemme ei osunut sulutusta. Matka jatkui Repoveden suuntaan.

Saavuttuamme Repovedelle kävelimme Ketunlenkin, joka on noin 4km pitkä. Viime kerralla kyseistä lenkkiä kävellessäni narulossi, joka lenkkiin kuuluu oli suljettu. Tällä kertaa pääsimme lossilla ylittämään vesistön. Yllätyimme odotellessamme vuoroa lossille, miten paljon näin arkipäivänäkin Repovedellä oli porukkaa. Lossin laiturilla jouduimme oikein jonottamaan ja meidän jälkeemmekin tuli jatkuvasti uusia ihmisiä.

Hikisen lenkin jälkeen teki mieli pulahtaa uimaan, joten etsimme kivalta vaikuttavan uimarannan, johon mennä. Googlen avulla löytyi hieno uimaranta, nimeltään Jokelan särkkien uimaranta. Kastelimme hieman varpaita ja totesimme, että taitaakin uimiset tältä erää jäädä. Vesi oli sen verran kylmää.

Palasimme autoon takaisin ja rupesimme tekemään ruokaa. Ruoaksi oli jo kotona valmiiksi Omnia-vuokaan tehty lasagne. Lämmitimme ruoan ja ruoan jälkeen mietimme, mihin suuntaan lähteä seuraavaksi. Pitihän meidän etsiä yöpaikka. Yöpaikaksi valikoitui tuttu paikka Jaalassa, jossa olemme joskus Saminkin kanssa olleet.

Aamulla herättyämme ja syötyämme aamiaiseksi uunituoreita sämpylöitä lähdimme taas liikenteeseen. Suuntasimme Heisanharjun virkistysalueelle tutustumaan paikkaan. Parkkitilaa alueella oli kohtalaisen hyvin (ajatellen tulevia reissujamme), mutta laavuja tai tulipaikkoja ei parkkiksen läheisyydessä ollut. Metsäpolkua ja harjuja kävellessämme vastaan kuitenkin tuli hienot laavut ja tulipaikat. Tämä voisi siis olla oivallinen retkeilypaikka noin muuten.

Ennen kuin lähdimme Heisanharjulta jatkamaan matkaa, paistoimme lettuja, tietenkin kera kermavaahdon ja mansikkahillon. Eihän se ole retki eikä mitään ilman lettuja.

Heisanharjulta lähdimme kotia kohti hiljakseen, mutta poikkesimme vielä matkan varrella Hiidenvuorella. Kunto loppui portaita kiivetessä, mutta näkymä Hiidenvuoren huipulta oli kaunis. Tämän jälkeen ajoimme Vuolenkosken kautta kotia kohti.

Reissu oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut ja hieman erilainen kuin tavallisesti. Oli kiva käydä ulkoilemassa oikein kunnolla. Säät suosi ja seura oli mukavaa. Millakin oli aivan rättiväsynyt kotia saavuttuamme. Täytynee lähteä joskus toistekin naisten kesken reissuun.

Äitienpäiväviikonloppu

Tämän viikonlopun reissussa käytiin äitejä juhlimassa. Ensin isännän puolelta, sitten omaa äitiäni. Viikonlopun aikana kerettiin nähdä mukavia erilaisia paikkoja, sääkin meitä suosi. Viikonloppuun mahtui tietenkin valokuvausta ja frisbeegolfia reissaamisen ohessa.

Perjantaina siis suuntasimme ensin Mikkeliin mökille, jossa pääsimme ehkä maailman parhaaseen saunaan. Mökin sauna on ihana paikka irtautua arjesta. Samille ehkä vielä minua enemmän, koska on koko lapsuutensa mökillä viettänyt. Mökkeilyyn tietenkin kuuluu notski ja grillimakkarat. Tosin viime viikonloppuna jo totesin, että nyt alkaa olla makkarakiintiö täynnä, mutta niin se vaan upposi taas kerran.

Lauantaina keli oli hieman vaihteleva. Välillä satoi, välillä paistoi, mutta tuuli oli kokoajan kova. Kuvailin lintuja ja leikitimme Millaa aamupäivällä. Anopin tarjoaman herkkuruuan jälkeen päiväunet maistuivat erinomaisilta. Päiväunien jälkeen joimme kahvit ja lähdimme ajelemaan eteenpäin.

Ensimmäisenä kohteenamme oli Kyykoski Luumäellä. Olimme kuulleet, että se on hieno paikka. Ajelimme aina vain pienemmälle ja pienemmälle tielle ja alkoi jo epätoivo iskeä, olemmeko lainkaan oikeassa paikassa. Yllättäen tien varressa oli pieni opaste Kyykoskelle, joten uskoimme olevamme oikeassa paikassa.

Saavuimme pienelle parkkipaikalle, jossa sijaitsi rakennus, jossa oli ainakin huussi. Parkkiksen vieressä, puomin takana sijaitsi hieno kallioinen retkeilyalue. Luulimme olevamme Kyykoskella. Luettuamme kuitenkin tarkemmin tietoja, olimmekin Sulunkoskella. Kyykoski olisi ollut vajaan 1 km:n kävelymatkan päässä. Retkeilyalueella oli pari laavua ja tulipaikkoja sekä savustuspönttöjä. Tällaisessa paikassa viihtyisi vaikka pidempäänkin.

Laavun seinältä löytyi kartta, josta kävi ilmi, että olimme Väliväylän varrella ja retkipaikkoja Väliväylän varrella olikin runsaasti. Ihasteltuamme hetken aluetta, jatkoimme matkaa Park4Night -sovelluksesta löytyvälle Kannuskosken uimarannalle. Kannuskoski olikin viehättävä aito maalaiskylä joen varrella. (Linkissä lisätietoa retkikohteista Väliväylällä https://kannuskoski.fi/fi_FI/etusivun-paakuva-alueen-kuvat-ja-tuotteet/kyykosken-viehekalastusalue)

Aitoa maalaistunnelmaa
Historian havinaa

Kannuskosken uimaranta sijaitsi keskeisellä paikalla maalaiskylässä. Koimme, että olemme hieman tunkeilevia, mikäli jäisimme tähän yöksi. Uimarannalla oli kyllä grillikatos ja tilaa vaikka jäädä yöksi, mutta jotenkin koimme olevamme liian ulkopuolisia.. Matkamme siis jatkui vielä – nyt kohti Kausalaa.

Jatkoimme Iitin Urajärvelle. Urajärven rannalta Radansuun Kartanohotellin lähiympäristöstä mieleeni palautui hetkiä lapsuudestani. Silloin Radansuussa toimi leirintäalue, jossa kävimme äidin kanssa aina kesäisin myymässä leipää karavaanareille. Enää leirintäaluetta ei siinä ollut. Paikalla oli yleinen uimaranta ja jousiammuntarata. Vähän matkan päästä löysimme paikan, johon rauhoittua yöksi. Paikka oli Urajärven rannalla, hieman sivummassa kuin yleinen uimaranta. Sunnuntaina matka jatkui kohti Nastolaa.

Lauantai-illan näkymät olivat rentouttavat
Puskassa

Lähdimme sunnuntaiaamuna ajelemaan kohti Nastolaa. Kävimme ensin lapsuuden maisemissani Uudenkylän perukoilla. Ajoimme vanhan ala-asteeni ohi, joka on vanha puukoulu. Koulu näytti niin kovin pieneltä nyt, mitä se muistoissani oli. Pyörähdimme myös lapsuuteni uimarannalla Sylvöjärvellä. Muistelin, kuinka polkupyörällä aina sinne poljettiin ja uitiin ja polskittiin. Sitten poljimme kotiin, jolloin olimme taas yhtä hikisiä kuin ennen rannalle menoa. Siihen aikaan kuitenkin uimarannalla olo taisi olla enemmän leikkimistä kuin viilentymistä varten. Muistelujen jälkeen ajoimme Nastolan urheilukeskukseen heittämään frisbeetä.

Frisbeekierroksen jälkeen teimme ruokaa, söimme ja lähdimme kohti vanhempieni taloa. Esittelimme isälleni uutta autoamme ja pian myös veljeni saapui äitienpäivää viettämään. Äiti oli tehnyt täytekakkua ja suolaista tarjottavaa, veljeni toi itsetekemiään karjalanpiirakoita. Joimme kahvit ja söimme kakut ja vatsat turvoksissa lähdimme ajelemaan kotia kohti. Viikonloppu oli aivan liian nopeasti taas ohi. Vielä pari viikkoa töitä ja sitten meillä olisi yksi viikko lomaa. Katsotaan, mihin suuntaan auton keula lomalla kuljettaa.

Päijänne tutuksi

Viikonloppu alkoi perjantaina sillä, että haettiin autoomme mattosarja Vääksystä. Tämä luonnollisesti ohjasi viikonlopun puskien suunnan. Päätimme samalla asettaa kesän tavoitteeksi teeman ”Päijänne tutuksi.” Olkoot tämä tarinan alku. Mattosarja kuului pakettiin ostaessamme autoa, mutta sovimme, että se noudetaan myöhemmin suoraan ompelijalta, joka sijaitsee Vääksyssä. Meiltä Vääksyyn ei ole kovin pitkä matka. Haimme mattosarjan ja jatkoimme matkaa kohti Padasjokea. Keli oli kaunis ja aurinko lämmitti mukavasti tuulilasin läpi.

Suunnittelimme viettävämme ensimmäisen yön Kellosalmen sillan kupeessa, Kelossin parkkipaikalla. Kahvila-Ravintola Kelossi on avoinna vain kesäaikaan, joten toistaiseksi paikka oli vielä kiinni. Loistava mahdollisuus siis yöpymiseen. Kelossin pizzat tulivat meille tutuiksi aiemman harrastuksen – järvipelastuksen – yhteydessä. Kävimme usein päivystysvuoroilla pizzalla kyseisessä paikassa. Kelossin pizzaa tulee edelleen ainakin kerran kesässä syötyä. Harrastuksistamme järvipelastus on nyt taakse jäänyttä elämää, nykyisin kiertelemme rantoja toisesta suunnasta – maanteitä pitkin. Tuuli ei tuiverra eikä hiukset hulmua paikasta toiseen siirryttäessä, mutta karavaanarin elämä muistuttaa hyvin paljon veneilijöiden elämää. Kauniit maisemat, sauna ja retkieväät sekä vapaus yöpyä eri paikoissa etukäteen suunnittelematta yhdistää näitä kahta retkeilyn muotoa.

Ajellessamme Kelossille, huomasimme tien varressa pienen kyltin, jossa luki uimaranta. Teimme U-käännöksen Kelossin parkkiksella ja kävimme katsomassa, millainen uimaranta oli. Paikkana se olikin aivan mahtava! Tosin käsitykseni uimarannasta on hieman erilainen, mitä tämä oli. Kuvittelen, että uimarannalla kuuluu olla edes pieni ranta-alue ja laituri sekä pukukopit. Pukukopit ja laituri täältäkin löytyi, mutta ei hiekkarantaa. Sen sijaan parkkiksen vieressä oli nuotiopaikka, puita ja hyvin jyrkästi laskeva rinne. Rinteen alapuolelta löytyi laituri, josta ilmeisesti kesäisin pääsee uimaan. Nyt ei ollut edes portaita vedessä. Avotulen teko oli tällä hetkellä kiellettyä, joten odotettavissa ei ollut ketään nuotiopaikallekaan tulijoita. Täydellinen puskaparkki siis.

Uimarannan parkkis

Yövyimme tässä paikassa ja jatkoimme aamulla matkaa taas. Suuntasimme ensin Padasjoen frisbeegolfradalle heittämään frisbeetä. Radalla menikin pari tuntia. Alkuun oli hieman jopa ehkä viileä keli, mutta vaihtelevassa maastolla kiivetessä kylmyys kummasti kaikkosi ja hiki alkoi tulla. Kaksi tuntia kiersimme radalla. Radan varrella oli näkötorni, jossa poikkesimme ihailemassa maisemia.

Frisbeegolfin jälkeen ajelimme Padasjoen satamaan ruuan laittoon ja päiväunille. Ruokana oli ihan tavallista jauhelihakastiketta ja makaroonia sekä paikallista ruisleipää. Kun saimme mahat täyteen, sänky suorastaan huusi päiväunille. Ja kyllä päiväunet hyvältä maistuivatkin ulkoilun ja ruoan päälle!

Liki kahden tunnin päiväunien jälkeen matka jatkui kohti Pulkkilanharjun maisemia ja sitä myöten Naumin uimarannalle. Naumin uimarannan löysimme viime kesänä sattumalta ja silloin jo mietimme, että tämä paikka on kiva puskaparkki syksy- tai kevätaikaan, koska kesällä paikka on varmasti yksi suosituimmista uimarannoista tällä alueella. On se sen verran upea paikka hienoine hiekkarantoineen Päijänteen rannalla. Nautimme olostamme rauhallisella uimarannalla ja illan aikana Kari ja Mara tulivat kanssamme paistelemaan makkaraa ja ihastelemaan auringonlaskua. Onneksemme rannalla on hormillinen grilli(katos), joten iltanuotionkin teko onnistui hienosti.

Sunnuntaiaamuna nukuimme pitkään ja noin 11 aikaan lähdimme kotia. Kerkesi siinä aamupäivän aikana käydä vähän lintujakin kuvailemassa. Uutena lintulajina bongasin palokärjen. Alla kuvia ja tunnelmia Naumin uimarannalta. Uskon, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tähän on hyvä päättää tämä viikko ja odotella ensi viikolla olevaa kolmen päivän vapaata Vapusta johtuen. Suuntaamme kohti Itä-Suomea ensi viikolla.

Milla tutustumassa ympäristöön
”serkukset”
Västäräkistä vähäsen
Palokärki

Hiekkateillä

Viikonlopun alkaessa meillä ei ollut vielä muuta suunnitelmaa, kuin ajaa Muotkalammen laavulle Mäntyharjuun. Olimme nähneet kuvia paikasta toisilta puskailijoilta ja Park4night sovelluksestakin tämä paikka löytyi. Ajelimme pieniä hiekkateitä monia monia kilometrejä, ehkä liki 30 km pelkkää hiekkatietä. Paikka paikoin matkalla näytti aivan kuin ajelisimme keskellä talvea. Lunta ja jäätä oli varjopaikoissa paljon, mutta vastaavasti alueet, johon aurinko oli paistanut – olivat aivan kuravelliä. Samilla tuskan hiki valui, kun auto alkoi kuraantumaan, koska se oli juuri viikolla pesty ja vahattu.

Pääsimme navigaattorin mukaan melkein perille, vain noin puolen kilometrin päähän kohteesta, kun suunnitelmiin tulikin muutos. Tie oli puomitettu. Vielä viikko tai pari takaperin, kun olimme nähneet muiden kuvia tästä paikasta, se ei ollut vielä suljettu. Ei muuta kuin miettimään, mihinköhän sitten. Puskaparkkikartta ja Park4night esiin ja tutkailemaan lähiympäristöä. Onneksi näin huhtikuussa valoisaa riittää jo pidemmälle iltaan, eikä meillä ollut kiire päästä parkkiin. Lähdimme kohti seuraavaa mahdollista paikkaa. Ajelimme samoja hiekkateitä takaisin päin ja käännyimme pienen matkan päästä sivutielle tietämättä, millaisene paikkaan tie vie. Yllätykseksemme se olikin aivan ihana paikka ja kuului Repoveden kansallispuiston maastoihin. Paikka oli nimeltään Pitkäjärven laavu. Laavulla oli kaikkea, mitä retkeilijä voi toivoa. Grilli, puita oli reilusti, pöydät, tuolit, puukkoja, loimutuslautoja, taisi olla halsterikin – kirvestä ja sahaa unohtamatta.

..Mutta, valitettavasti tällä kertaa paikka ei ollut meitä varten, taivaalta alkoi sataa lunta ja laavulta lähtiessä ensimmäisenä oli kohtalaisen iso ylämäki. Olisihan se noloa ensimmäisellä kunnollisella reissulla uuden auton kanssa jäädä jumiin retkeilypaikkaan. Tähän paikkaan kuitenkin palaamme vielä toisella kertaa, kun kelit muuttuvat paremmiksi. Nyt lämpötila oli pari astetta pakkasella ja lunta satoi.

Päätimme lähteä kulkemaamme tietä takaisin päin, koska olimme nähneet matkan varrella pienen lammen, jossa oli mukavan näköistä parkkialuetta. Vaan kuinkas taas kävikään – ”lammelle” päästyämme totesimme, että tämä onkin jonkinlainen jäteveden tyhjennyspaikka. Eli tarvittaessa säiliöauton olisi päästävä tyhjentämään säiliönsä ja silloin olisimme tiellä. Siirryimme jo puskaparkki ym. -sovelluksista maastokartan pariin ja katsoimme, mihin maaston mukaan voisimme mennä yöksi. Nyt kello alkoi jo olla sen verran, että oli päästävä tekemään ruokaa ja laittamaan tavaroita autossa paikalleen. Löysimmekin mukavan kääntöpaikan, johon päätimme asettua.

Ensimmäinen yöpaikka

Lauantaiaamuna heräsimme ajoissa ja siinä aamupalaa syödessä tutkailin nettiä ja lueskelin kaikenlaisia juttuja Omnia -uunista, jolla voi kaasuliedellä tehdä vaikka makaroonilaatikkoa tai leipoa pullaa. Tiesin Omnia -uunin olemassaolosta ja olin sitä jo viikko sitten tutkaillut käydessämme Mikkelissä TilesPoint Caravantarvikkeet -liikkeessä (https://www.facebook.com/caravantarvikkeet/). Sillä kertaa ostos jäi tekemättä, mutta houkutus oli niin suuri, että piti mennä tällä viikolla uudestaan. Samalla reissulla matkaan tarttui uudet terassituolit ja pöytä, koska edelliset menivät vanhan auton mukana.

Matka jatkui taas kuraisilla teillä kauppareissun jälkeen. Ajelimme eräälle ulkoilualueelle hieman sivumpaan, Valkeajärven kalastusalueelle, mutta kas, alueella olikin ruuhkaa. Laskimme, että parkkipaikalla oli yhteensä 13 autoa. Tarkoituksenamme oli jäädä siihen tekemään ruokaa, ottaa päiväunet ja sen jälkeen lähteä lenkittämään koiraa. Puolet edellämainituista onnistuikin, kunnes saimme kutsun makkaranpaistoon eräälle soramontulle, jossa Kari ja Mara kävivät koiria ulkoiluttamassa. Tässä paikassa ei kyllä ollut muita, teimme nuotion ja paistoimme makkarat ja koska keli oli niin kylmä, jatkoimme sen jälkeen matkaa kohti seuravaa kohdetta, joka tosin ei vielä ollut tiedossa, missä se sijaitsisi. Päädyimme tuttuun mökkirantaan, jossa pääsimme vihdoin tutustumaan uuteen ruuanlaittovälineeseemme.

Iltapalaksi tein kinkkupiirakkaa, joka epäilyksistäni huolimatta hyytyi erinomaisesti ja maku oli mitä parhain!

Illan aikana katselimme telkkaria ja söimme tekemääni kinkkupiirakkaa. Uskon, että jatkossa saamme reissueväänä entistäkin parempia herkkuja tuon uunin myötä. Nukuttuamme yön yli aamu valkeni pilvettömältä taivaalta ja suuntasin kameroineni nauttimaan aurongonpaisteesta Samin tuskaillessa kuraista autoamme.

Kotimatka kulki Mäntyharjun kautta Vihantasalmelle, jossa joimme päiväkahvit ja sen jälkeen jatkoimme matkaa kotia kohti. Kotimatkalla ensimmäinen 1000 km tuli mittariin. Tämä hetki oli ikuistettava. Hieman naureskellen totesimme, että aika paljon pystyy viikon aikana uudella kulkineella reissaamaan. Aiemmalla se olisi tullut äärimmäisen paljon kalliimmaksi, joten todettakoon, että olemme tehneet hyvän ratkaisun ostaessamme tämän uuden auton. Toivotaan, että yhteiselo auton kanssa jatkuu yhtä mielekkäänä myös jatkossa. Kotiin päästyämme Sami pääsi vihdoin pesemään auton kertyneestä kurasta. Auto oli jälleen kuin uusi!

Pakko päästä puskaan!

Nyt se on virallisesti ohi, nimittäin kouluhommat. Työn ohessa olen opiskellut YAMK-tutkintoa sosiaali- ja terveysalan kehtittämisen ja johtamisen parissa ja NYT; se on vihdoin suoritettu! Virallinen valmistumispäiväni oli siis 28.2.2020. Valmistumisen kunniaksi oli pakko päästä puskaan. Tämä saattaa hieman kuulostaa erikoiselta, mutta puskassa kaikki vaan tuntuu niin paljon rennommalta. Ei tarvitse murehtia arjen kiireestä, pakollisista kotitöistä ja eikä nyt siis enää edes niistä koulutehtävistä. Lisäksi viimeisen neljä viikkoa vaivannut flunssa on nyt selätetty.

Ketturiutta, grillikatos

Esivalmistelin torstaina meille ruokia jo kotona, jotta reissussa ruuan teko olisi vaivatonta. Pakkasimme myös muut mukaan otettavat tavarat, jotta päästään perjantaina heti töiden jälkeen lähtemään. Emme suunnitelleet lähtevämme kovin kauas, joten puskaparkiksemme valikoitui Ketturiutta. Ketturitalla olemme käyneet muutaman kerran aiemminkin, mutta paikkana se on oikein mukava ja ennen kaikkea lyhyen matkan päässä. Aina ei tarvitse matkustaa satoja kilometrejä päästäkseen ”lomatunnelmaan.”

Kakkukahvit valmistumisen kunniaksi

Olimme kohteessa jo perjantaina iltapäivällä. Perjantai oli aurinkoinen, taivas oli pilvetön ja lämpötila muutaman asteen pakkasella. Aseteltuamme auton parkkiin keitimme kakkukahvit. Sen jälkeen lähdimme Millan kanssa kävelylle rantaan, jossa jäät pitivät äänekästä konserttiaan. Hetken sitä kuunneltuamme, jatkoimme matkaa metsäpolulle pitkospuita pitkin. Leuto talvi oli kuitenkin verottanut osansa ja purossa virtaava vesi oli noussut reitillä kulkevien pitkospuiden ylle. Matkamme pitkospuilla päättyi lyhyeen ja käännyimme takaisin päin. Aurinko oli alkanut laskemaan ja taivas täyttyi vaaleanpunaisesta sävystä, joka heijastui kauniisti peilikirkkaaseen jäähän. Auringonlaskun jälkeen palasimme autolle, jossa seuraavaksi teimme ruokaa. Ruuaksi oli edellispäivänä valmistelmani lihakastike ja sen kaveriksi pilkoimme perunoita ja paistoimme ne sipulin ja valkosipulin kera pannulla.

Auringonlasku

Lauantaiaamuna heräsimme päivän kirkastuessa jo noin klo 6.30. Yöllä oli pakkanen laskenut -15 asteeseen. Milla sai hyvällä omalla tunnolla kaivautua pikaisen aamupissan jälkeen takaisin peiton alle ja itse lähdimme ihastelemaan jään laulua ja auringonnousua. Ihastelimme ja ihmettelimme luonnon voimia kevätauringon pikkuhiljaa alkaessa lämmittämään jään pintaa. Rannat sulivat auringonpaisteessa vaikka jäätä muuten olikin reilusti.

Auringonnousu
Luonnonvoimat puhuivat
Auringonnousua kuvatessani kuulin myös lintujen konserttia. Yksi lintukuoron jäsenistä tuli myös kuvausetäisyydelle.

Aamupäivä meni nopeasti ja paljon kerkesi tekemään, kun oli ajoissa herännyt. Puolen päivän aikoihin söimme ruokaa ja kävimme päiväunille. Päiväunilta meidät kuitenkin herätti ystävämme Kari ja Mara, yhdessä Merjan ja Hessun kanssa. Puskaparkkikööri oli jälleen kasassa. Tällä porukalla olemme ennnenkin viettäneet aikaa ja varmasti vietämme vastaisuudessakin.

Muutamat sanat vaihdettuamme sovimme, että menemme grillikatokselle päiväkahville ja paistelemaan makkaroita. Sami lupasi laittaa tulet grilliin ja Merja keitteli kahvit. Emme kukaan maininneet sanallakaan, että joku toisi tarjottavaa kahvin kanssa ja kun olimme grillikatoksella, oli meillä jokaisella jotain tarjottavaa ja kattaus oli valmis. Tämä kertoo paljon yhteishengestä, joka meitä puskaparkkilaisia yhdistää. Iltapäivän aikana nautimme jäällä auringonpaisteesta, pelasimme mölkkyä ja pimeän tullen siirryimme Karin ja Maran autoon istumaan iltaa, kunnes haukottelusta ei tahtonut tulla loppua. Koko päivän ulkoilu väsytti meitä jokaista ja siirryimme hyvissä ajoin omiin autoihimme iltapuulle ja sen myötä nukkumaan. Sunnuntaiaamuna lähdimme ajoissa kotia kohti.

Sami, Hessu, Merja ja Kari jäällä

Vakkaripaikalla, jälleen.

Lähes kuukausi vierähti edellisestä puskailureissusta, joten oli kiva taas päästä viikonlopuksi ulkoiluttamaan kaksiota. Viikonlopun kohteeksemme valikoitui jälleen Pistohiekka. Pistohiekka vaan aina vetää puoleensa syystä tai toisesta. No, tänä viikonloppuna syynä oli juhlatunnelma ja herkullinen ruoka sekä tietenkin hyvä seura. Yhdistimme toki reissuun myös sukulaiskierroksen.

Perjantaina saavuimme ”Pistikselle,” jossa meitä puskakaverit Kari ja Mara koirinensa jo odottivat. Kari oli luvannut toimia tänäviikonloppuna Top Chefinä. Minä olin luvannut tehdä kakun. Kun saimme auton asetettua mukavasti parkkiin, kasasimme saunan ja otimme kunnon löylyt, ennen kuin Kari rupesi meille kokkailemaan.

Saunan jälkeen joimme shampanjat 30v. juhlieni kunniaksi. Virallinen päivä oli siis jo viikko sitten, mutta aina on syytä juhlaan!

Shampanjalasillisten jälkeen alkoi grillistä tulla herkullinen valkosipulin tuoksu. Siellä oli tekeillä liemi meidän illan aterialle – simpukoille. Ikinä aiemmin emme olleet maistaneet simpukoita ja Samilla etenkin oli suuret ennakkoluulot kyseisen ruuan suhteen. Tuoksun johdattelemana hänkin uskaltautui maistelemaan ja totesi, että ennakkoluulot simpukoita kohtaan taisi olla todellisuutta suuremmat.

Simpukat ja leipä hupeni pöydästä ja maha alkoi täyttymään. Pimeys hiipi yllemme ja siirryimme hetkeksi ennen nukkumaanmenoa nuotiokatokseen tulen äärelle. Nuotiopaikalla oli eräs pariskunta, jotka olivat ensimmäistä kertaa Pistohiekalla ja muutenkin olivat ostaneet asuntoautonsa vasta helmikuussa. Totesimme naurahdellen, että mehän olemme Samin kanssa jo suorastaan konkareita tässä karavaanailussa, kun olemme jo aika tarkalleen vuoden päivät omistaneet asuntoauton ja tutustuneet niin puskailu- kuin leirielämäänkin. Myös Kari ja Mara olivat vasta viime syksynä löytäneet tämän harrastuksen.

Lauantaina meillä oli Samin kanssa ohjelmassa lähteä tapaamaan minun isovanhempiani Imatralle. Imatralle Puumalasta ei ole matkaa kuin noin 80km, joka oli myös yksi syy sille, miksi tulimme Pistohiekalle juuri tänä viikonloppuna. Söimme aamupalan, teimme lounaan ja joimme vielä kahvit ennen Imatralle lähtöä.

Palattuamme Imatralta Kari odotti meitä jo sormet syyhyten, että pääsee tekemään tämän illan ateriaa. Tänään illalliseksi meillä oli kunnon pihvit ja ehkä maailman herkullisinta kastiketta perunan kera. Itse osallistuin tekemällä lisäkesalaatin. Auringon laskiessa ruoka maistui taivaalliselta.

Ruoan jälkeen pelasimme pari erää mölkkyä. Elokuun iltoina pimeys hiipii turhan nopeasti, joten mölkyn pelaaminen tällä erää jäi lyhyeen. Päivä oli mennyt reissatessa, joten myös väsymys hiipi silmäluomiin jo ennen iltakymmentä. Istahdimme vielä hetkeksi kynttilän valoon markiisin alle ennen nukkumaan menoa.

Sami kuola valuen jo odottaa, milloin voidaan aloittaa syöminen

Sunnuntaiaamuna nukuttiin pitkään ja istuskeltiin kaikessa rauhassa aamupalapöydässä. Ulkoilutimme koiria aamupäivän mittaan ja pian jo ruvettiin purkamaan leiriä, jotta voimme suunnistaa kotia kohti. Poikkesimme kotimatkalla vielä Kuortin frisbeegolfradalla heittämässä yksi kierros, jottei tämäkään viikonloppu jää ilman frisbeegolfia. Kotona söimme makaroonia ja jauhelihakastiketta, eiliset herkut olivat enää haave vain.

Milla ja Minni ”puskassa”

Ketturiutta

Tämän viikonlopun teemana oli lähimatkailua, siispä suuntasimme perjantaina työpäivän päätteeksi Paistjärven retkeilyalueelle, Ketturiutalle. Ketturiutta on yksi Heinolan virkistysalueista, meiltä sinne on matkaa noin 25km. Sitä kummallisesti aina suuntaa johonkin kauemmas, vaikka kotikaupunki tai sen välittömässä läheisyydessä olevat kunnat saattaisivat tarjota vaikka minkälaisia retkeilymahdollisuuksia. Täytynee ehkä ottaa selvää tarkemmin naapurikuntienkin tarjoamista retkeilypaikoista. Tänä viikonloppuna kuitenkin hyödynsimme kotikaupungin tarjoamia mahdollisuuksia.

Ajaessamme pientä hiekkatietä Ketturiutalle, vastaan tulikin tuttuja kasvoja ja tutun näköisillä kulkupeleillä. Kyseessä oli siis MC Puskalaiset, jotka keväällä äitienpäivämiitissä saivat jengin nimeksi MC Helvetin perkeleet. Tällä kertaa jengiläisiä ei ollut kuin yksi pariskunta, koska valtaosa muista jengiläisistä reissaa tällä hetkellä kesälomareissuillaan toisaalla. Mutta tämäpä oli varsin iloinen yllätys. Lisäksi seuraamme oli myöhemmin illalla liittymässä tuttavapariskunta koirineen, joista olen blogissa aiemminkin kertonut.

Päästyämme alueelle keitimme kahvit ja teimme pari eväsleipää ja lähdimme kohti rantaa. Sami suuntasi virvelin kanssa veteen ja itse istahdin kahvikupposen kanssa pöydän ääreen. Kahvin ja voileivän jälkeen oli hyvä ruveta kasailemaan saunaa, jotta päästäisiin löylyttelemään.

Emme tosiaan olleet ensimmäistä kertaa Ketturiutalla ja edelliskerralla paikasta jäi positiivinen mielikuva vaikkakin hyttyset olivat silloin huomattavasti enemmän kiusana. Tällä kertaa hyttysiä oli paljon vähemmän. Tunne hyttysten pienemmästä määrästä tosin saattoi johtua savusta, jota aiheutui polttaessamme maasta löytyneitä risuja ja oksia. Retkeilyalueella oli kyllä polttopuita, mutta ne olivat pitkinä rankoina, jolloin niitä piti ensin sahailla ja sitten halkoa, jotta olisivat sopivia grilliin tai nuotioon.

Yleisillä paikoilla ei aina ole niin kehumista sahan tai kirveen terävyydestä, joten innokkaita sahaajia oli kovin vähän. Huumoriporukalla kun ollaan, niin sovittiin, että jos joku erehtyy sanomaan, että on kylmä, pitää mennä sahaamaan puita. Kumma juttu, kellään ei illan aikana ollut kylmä vaikka lämpötila laski liki 10 asteeseen, ehkä jopa sen alle yötä vasten.

Ketturiutan nuotiokatos

Löylyttelyjen jälkeen kerättiin risuja maasta notskille, paisteltiin makkaraa ja nautittiin hyvästä fiiliksestä, ehkä hieman viilenevässä illassa – mutta onneksi kellään ei ollut kylmä.

Lauantaiksi ei ollut mitään suunnitelmia. Päivällä yritin hieman valokuvailla, mutta ei oikein löytynyt kuvattavaa. Päivän mittaan tehtiin herkullista ruokaa ja mikä parasta – sen jälkeen sai nukkua päiväunet. Tai niin ainakin kuvittelin, mutta ensin puhelin piippaili ja kohta alkoi satamaan vettä ja piti kiiruhtaa ulos laittamaan matot ja kengät sekä muut sateelta suojattavat tavarat sateensuojaan. No vettä ei sitten satanutkaan, kuin sen hetken, että tavarat sai laitettua suojaan. Eipä siinä enää uni tullut ja rupesimme keittelemään kahvia.

Lounaaksi hampurilaisia.

Naapuriautoistakin alkoi pikkuhiljaa kuulua ääniä, joten päiväuniaika taisi olla ohi muillakin. Siirryimme pikkuhiljaa taas nuotiopaikalle ja illan ohjelmassa oli saunomisen lisäksi frisbeen kopittelua ja mölkkyä.

Mölkkypeliä pelattiin aluksi joukkuekilpailuna, kunnes muutaman karvaan tappion jälkeen siirryttiin ratkaisevaan yksilöpeliin, oikeastaan kahteen tai kolmeen tai taisi niitä olla neljäkin kierrosta. Loppuen lopuksi voittajia oli useampi, mutta Sami pysyi visusti hännillä. Taisi olla lähellä, ettei mölkkykin mennyt nuotioon… Sami nieli tappionsa ja tyytyi kohtaloonsa. Ilta viileni ja sänky lämpimine peittoineen alkoi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Aamulla heräilimme taas kaikessa rauhassa, pakkasimme saunan autoon ja aamupäivän aikana poistuimme Ketturiutalta. Poikkesimme vielä kotimatkalla paikallisella uimarannalla piknikillä, kun ei meillä ollut mihinkään kiire. Pikkuhiljaa aloimme jo suunnittelmaan ensi viikon reissua, katsotaan mihin sitten päädymme.

Kesäloma 2019, osa 2: Pari muuttujaa

Viimeisin postaukseni päättyi siihen, että olisimme jääneet Vihantasalmelle yöksi, mutta sitten tulikin pari muuttujaa… Sunnuntai-iltana hyttysinvaasio iski Vihantasalmella ensin meihin ja koirien iltapissalla myös koiriin. Sen seurauksena Millalle tuli allerginen reaktio. Ja koska suutarin lapsella ei ole kenkiä, ei myöskään sairaanhoitajan perheellä ole Ampikyytä.. ..joten puhelu kaverille, joka ystävällisesti lähti ajamaan iltakymmenen aikaan meille lääkettä omasta varastostaan. Kaiken lisäksi vielä päivällä olin puhunut ajellessamme Puumalasta Vihantasalmea kohti, että ”harmi kun se kyypakkaus unohtui, toivottavasti sille ei ole tarvetta.” Ja kuinka kävikään….

Milla parka

Siirsimme kaksion siis parin puhelun jälkeen kohti Mäntyharjua, toinen puheluista oli ystävälleni, joka toi lääkettä ja toinen eläinlääkäripäivystykseen. Eläinlääkäripäivystyksestä kerrottiin, että päivystys on Mäntyharjulla, joten varmuuden vuoksi ajoimme lähemmäs eläinlääkäriasemaa, mikäli Millan tila menisi huonompaan suuntaan. Onneksemme Millan reaktio helpottui jo yhden Ampikyy -annoksen myötä emmekä tarvinneet eläinlääkärin apua. Kun Millan tilanne oli selkeästi rauhoittunut, astuimme hautausmaan parkkipaikalle nukkumaan. Täytyy kyllä myöntää, että nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään, kun piti vähän väliä käydä tarkkailemassa Millan olotilaa. Onneksi kertaakaan yön aikana ei ollut syytä huoleen.

Maanantaiaamuna, huonojen yöunien jälkeen oli aika miettiä mitä sitten tehtäisiin. Hetken pohdiskelun jälkeen kävimme heittämässä kierroksen Mäntyharjun frisbeegolfradalla ja jatkoimme sitten matkaa. Suunnaksi muototui ensin Kuortin ABC, jossa saisimme tyhjennettyä wc:n ja otettua lisää vettä säiliöön. Sitten suuntasimme kohti Heinolaa. Suuntana Paistjärven retkeilyalue, Ketturiutta.

Ajelimme pikkuteitä kauhunsekaisin tuntein, että joudutaankohan tässä kohta taas hinattavaksi tai mitä jos vastaan tulee tukkirekka, kun tiet näyttivät aina vaan pienentyvän. Uskottelimme itsellemme, että kyllä sinne hyvin pääsee, koska olimmehan kuulleet, että sinne pääsee myös matkailuvaunun kanssa. Ajoimme hissukseen perille saakka ja perillä odottikin hyvänkokoinen parkkialue. Enää ei tarvinnut pidätellä hengitystä.

Samin lounas

Ketturiutta oli mukava, todella luonnonhelmassa oleva retkeilyalue. Linnut pitivät konserttia ja vesi liplatti rantaviivaa vasten. Olimme jo hyvissä ajoin lähteneet liikenteeseen, joten alkoi olla lounasaika. Ruuaksi teimme chili con carnea ja sitten olikin ihanaa kellahtaa päiväunille huonosti nukutun yön jälkeen.

Päiväunien jälkeen lähdimme tutustumaan alueeseen tarkemmin. Alueelta löytyi useita nuotiopaikkoja, huussi ja grillikatos. Alueella oli myös jonkunlainen uimaranta. Joskin paikoin ihanan hiekkarannan sijaan oli lehtiä ja oksia pohjalla. Koirien kanssa käytiin lenkillä ja myöhemmin Sami lähti kalaan. Kala ei oikein ollut syönnillä ja jäi meiltä sitten ahvenet muurikalla paistelematta, vaikka vesi kielellä niitä toivottiinkin. Muurikka kuumeni lettutaikinalle ja lisäksi paistelimme siinä perunoita ja perunoiden kaveriksi söimme silliä.

Aurinko alkoi laskea ja hyttyset löysivät meidät jälleen. Oli aika siirtyä sisätiloihin elokuvan pariin ja käydä sitten nukkumaan.

Tiistaiaamuna oli taas se hetki, kun mietimme, mihin seuraavaksi suuntaamme. Pyykkikasa alkoi kasvamaan ja viikkoa oli vielä jäljellä. Päätimme lähteä heittämään frisbeetä Vääksyn frisbeegolfradalle. Onneksi asumme tässä matkan varrella, joten teimme pikapysähdyksen kotona. Kun pääsimme kotipihaan, oli nurmikko päässyt kasvamaan muistuttaen enemmänkin heinikkoa. Pihassa oleva alppiruusu oli komeassa kukassa. Isäntä kävi nurmikon kimppuun ja minä menin laittamaan pyykkejä koneeseen.

oman pihan alppiruusu

Kun oli pyykit pesty, kukat kasteltu ja vähän jotain syötykin, niin oli aika jatkaa matkaa. Ajoimme Vääksyyn frisbeegolfradalle. Vääksyn rata on kauniilla paikalla, frisbeetä tulee heiteltyä mielellään ihan jo maisemienkin takia. Pienen haasteen radalle tuo ympäröivä vesistö, jolloin heittelystä tulee hieman varovaisempaa. Varovaisuudesta huolimatta Vääksyn kanava imaisi yhden meidän kiekoista. Kierroksen jälkeen oli mukava itsekin pulahtaa uimaan.

Frisbeen jälkeen lähdimme seuraavaan kohteeseen, joka oli Kalkkisten kanava. Kalkkisten kanava liittyy vahvasti entiseen harrastukseemme, järvipelastukseen. Karavaanailu on nyt vienyt voiton järvipelastusharrastuksesta, joten aika ei ole enää riittänyt molempiin harrastuksiin. Saimme siitä huolimatta luvan yöpyä järvipelastajien tukikohdassa Kalkkisten kanavalla.

Pystytimme saunan, otimme siellä kunnon löylyt ja lähdimme ruuan laittoon ennen nukkumaan menoa. Auringonlasku oli erittäin kaunis kanavansuulla, joten iltasella oli vielä otettava kamera matkaan ja lähdettävä pienelle iltakävelylle.