Vielä on lomaa jäljellä

Kaksi viikkoa reissattuamme Samin oli aika palata työn pariin. Itselläni lomaa oli vielä viikko jäljellä. Lomaanhan kuuluu aina pakolliset kotityöt, joita ajattelin hoitaa. Matot oli pesemättä, nurmikko leikkaamatta ja piha täynnä puista pudonneita omenoita. En ole mikään innokas siivooja, joten matot ovat edelleen pesemättä. Omenat tuli kyllä kerättyä ja nurmikko leikattua. Kotitöitä sisälläkin sain hieman tehtyä.

Keskiviikkoaamuna lähdin kaverini kanssa reissuun. Suunnittelimme sellaisen toteuttamista jo keväällä, mutta koronan vuoksi se jäi suunnitteluasteelle. Nyt saimme sen toteutettua. Reissaaminen naisten kesken poikkesi hieman tuosta isännän kanssa reissaamisesta, mutta varsin positiivisella tavalla.

Ajoimme Heinolasta Kimolan kautta Repovedelle ja tietenkin matkan varrella poikkesimme katsomassa Kimolan kanavaa, joka oli avattu vastikään myös huvivenekäyttöön. Kimolan kanava oli hienon näköinen ja korkeusero kanavassa oli valtava. Olisiko se ollut 12 metriä.. Odottelimme hetken, josko kanavaan saapuisi joku sulutukseen, mutta valitettavasti kohdallemme ei osunut sulutusta. Matka jatkui Repoveden suuntaan.

Saavuttuamme Repovedelle kävelimme Ketunlenkin, joka on noin 4km pitkä. Viime kerralla kyseistä lenkkiä kävellessäni narulossi, joka lenkkiin kuuluu oli suljettu. Tällä kertaa pääsimme lossilla ylittämään vesistön. Yllätyimme odotellessamme vuoroa lossille, miten paljon näin arkipäivänäkin Repovedellä oli porukkaa. Lossin laiturilla jouduimme oikein jonottamaan ja meidän jälkeemmekin tuli jatkuvasti uusia ihmisiä.

Hikisen lenkin jälkeen teki mieli pulahtaa uimaan, joten etsimme kivalta vaikuttavan uimarannan, johon mennä. Googlen avulla löytyi hieno uimaranta, nimeltään Jokelan särkkien uimaranta. Kastelimme hieman varpaita ja totesimme, että taitaakin uimiset tältä erää jäädä. Vesi oli sen verran kylmää.

Palasimme autoon takaisin ja rupesimme tekemään ruokaa. Ruoaksi oli jo kotona valmiiksi Omnia-vuokaan tehty lasagne. Lämmitimme ruoan ja ruoan jälkeen mietimme, mihin suuntaan lähteä seuraavaksi. Pitihän meidän etsiä yöpaikka. Yöpaikaksi valikoitui tuttu paikka Jaalassa, jossa olemme joskus Saminkin kanssa olleet.

Aamulla herättyämme ja syötyämme aamiaiseksi uunituoreita sämpylöitä lähdimme taas liikenteeseen. Suuntasimme Heisanharjun virkistysalueelle tutustumaan paikkaan. Parkkitilaa alueella oli kohtalaisen hyvin (ajatellen tulevia reissujamme), mutta laavuja tai tulipaikkoja ei parkkiksen läheisyydessä ollut. Metsäpolkua ja harjuja kävellessämme vastaan kuitenkin tuli hienot laavut ja tulipaikat. Tämä voisi siis olla oivallinen retkeilypaikka noin muuten.

Ennen kuin lähdimme Heisanharjulta jatkamaan matkaa, paistoimme lettuja, tietenkin kera kermavaahdon ja mansikkahillon. Eihän se ole retki eikä mitään ilman lettuja.

Heisanharjulta lähdimme kotia kohti hiljakseen, mutta poikkesimme vielä matkan varrella Hiidenvuorella. Kunto loppui portaita kiivetessä, mutta näkymä Hiidenvuoren huipulta oli kaunis. Tämän jälkeen ajoimme Vuolenkosken kautta kotia kohti.

Reissu oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut ja hieman erilainen kuin tavallisesti. Oli kiva käydä ulkoilemassa oikein kunnolla. Säät suosi ja seura oli mukavaa. Millakin oli aivan rättiväsynyt kotia saavuttuamme. Täytynee lähteä joskus toistekin naisten kesken reissuun.

Riippusillalla

Tammikuu puolessa välissä ja talvea odotellaan edelleen. Näin talvi-ihmisenä tammikuu vesisateessa, järvien liplattaessa edelleen avoimena, mieleen hiipii väkisin pieni harmitus. Onhan näitä lumettomia talvia ollut ennenkin, mutta silloin järvet ovat kuitenkin olleet jäässä. Olen odottanut kuin kuuta nousevaa pakkasjaksoa, jotta järven jäät jäätyisivät ja saisi kaivaa retkiluistimet varastosta esiin. Nyt pahasti näyttää siltä, että retkiluistimet pysyvät visusti varastossa ensi talveen.

Vesisateet eivät kuitenkaan estä puskailua vaan suuntasimme vuoden 2020 ensimmäiselle reissulle Repoveden kansallispuistoon. Olemme käyneet ennenkin Repovedellä, mutta silloin emme olleet tässä paikassa, jossa nyt olimme. Yöpaikkamme löytyi Lapinsalmen parkkipaikalta, jossa tilaa olisi ollut vaikka kuinka monelle autolle. Uskon, että kesäisin alue onkin ahkerassa käytössä. Saavuimme perjantai-iltana alueelle pimeän aikaan, joten laitettuamme auto yöpymiskuntoon, teimme ruuaksi siskonmakkarakeittoa ja loppuillan nautimme vain olostamme, karkkia napostellen ja tv:tä katsellen.

Lauantaiaamuun heräsimme hyvissä ajoin ja lähdimme lenkkipoluille. Sää oli pilvinen, mutta aurinko yritti kurkistaa välillä pilven takaa. Suuntasimme riippusillalle päin, koska onhan se paikka, josta Repoveden kansallispuisto tunnetaan. Repovedellä sijaitseva riippusilta romahti Heinäkuussa 2018 ja nyt sinne on rakennettu uusi silta. Vanhalla sillalla emme koskaan käyneetkään, mutta uusi silta oli erittäin tukeva ja sillalla kävellessä ei tarvinnut jännittää lainkaan. Ainakaan itse en jännittänyt. Isännällä saattaa hitunen olla korkeanpaikankammoa, mutta kyllä hänkin ylityksestä selvisi ongelmitta. Mitä nyt jäi noin 10 metrin päähän minusta… ”Naiset ensin vaikka heikoille jäille..” tai tässä tapauksessa riippusillalle.

Sillalla oli erittäin hyvä kävellä. Siinä on nykyisin erittäin tukevat, korkeat laidat ja silta muutenkin rakenteeltaan hyvin tukeva, kuin olisi laiturilla kävellyt.

Ylitettyämme sillan ihastelimme leveitä lenkkipolkuja, juttelimme niitä näitä ja jatkoimme vain valitsemallamme reitillä. Reitti eteni välillä rantakivillä hyppien, mutta valtaosan matkasta kuljimme metsäpoluilla. Ihastelimme puron solinaa ja puiden välistä välillä pilkistävää aurinkoa. Matka sai kuitenkin uuden käänteen hieman yli puolessa välissä, kun vastaan tuli kyltti, jossa luki, että ”Ketunlossi on poissa käytöstä talvikaudella.” Emme tätä tulleet ajatelleeksi, kun vedet kuitenkin olivat pääsääntöisesti avoimet. Kaivoimme puhelimesta Repoveden kartat esiin ja mietimme, mitä reittiä kulkisimme takaisin päin, emmehän kuitenkaan aikoneet samaa reittiä takaisin kävellä. Valitsimme kartasta maastopyöräilylle tarkoitetun reitin ja jatkoimme matkaa hieman mäkisemmässä maastossa. Parin tunnin reippailun jälkeen palasimme autolle suihkuun ja ruuanlaittoon. Saapuessamme autolle pohdimme matkailuautoilun etuja, kun suoraan lenkiltä pääsee suihkuun vähän syrjemmässäkin, eikä hiki kerkeä kuivumaan ajomatkalla kotiin. Voi kun olisi vielä ollut saunakin, no se saa nyt odottaa ensi kesään…

Näkymä Lapinsalmen riippusillalta
Veden solinaa

Syötyämme lounaan, sänky suorastaan huusi luokseen. Nukuimme pienet päikkärit ja herättyämme se pienikin auringon häivähdys oli kadonnut ja kattoon ropisi vesisade. Keitimme kahvit ja rupesimme pelaamaan Yatsia tällä kertaa. Sitä sitten pelattiinkin monta kierrosta erilaisin variaatioin. Aika meni kuin siivillä ja iltaa kohden odottelimmekin Putous -televisiosarjan alkamista. Putouksen lomassa meni pullollinen viiniä ja pian huomasimmekin jo silmien taas painuvan kiinni. Sunnuntaiaamuna lähdimme ajoissa kohti Heinolaa, kun sunnuntaisin on frisbeegolfin salivuoro, jossa pääsee harjoittelemaan tekniikoita kylmältä ja sateelta suojassa.

Frisbeegolf salivuoro