Avainsana-arkisto: karavaanari

Ralleissa

Tänä viikonloppuna ohjelmassa olikin jotain uutta. Jotain, missä emme koskaan ole aiemmin olleet – nimittäin rallit. Ristiinassa ajettiin Vaakuna Ralli , joka on rallin SM-sarjan toinen osakilpailu (https://www.vaakunaralli.fi/). Saimme kutsun karavaanarikavereiltamme Karilta ja Marjaanalta, että tarjolla olisi aitiopaikat rallikansalle. Niinpä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Talven eka reissu

Nyt eletään jo marraskuuta. Kaksio oli ollut levossa jo neljän viikon ajan. Alla oli vielä kesärenkaat ja pakkanen oli jo monena aamuna tippunut lähes -10 asteeseen. Polte päästä reissun päälle oli kova jo heti alkuviikosta. Torstai-iltana suuntasimme renkaan vaihtoon, joka … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Kolmen valtakunnan matka

Heräsimme Saana -tunturin juurelta parjantaiaamuna. Laitoimme auton lähtökuntoon ja suuntasimme taas kohti pohjoista eli siirryimme Norjan puolelle. Maisemat Norjassa olivat uskomattoman hienot. Tunturien koko kasvoi vuoristoksi ja niiden huipulla oli lunta. En edes osannut kuvitella, kuinka kaunista Norjan puolella on, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Ja matka jatkuu

Yövyimme tosiaan reissun ensimmäisen yön Kajaanissa matkaparkissa Kontiomäen Nesteellä. Aamulla jatkoimme siitä eteenpäin. Tavoitteenamme oli päästä Kuusamoon ja yöpyä siellä mahdollisesti parikin yötä, mikäli löytäisimme kivan rantapaikan, johon pystyttää myös telttasauna. Ajelimme ensin Suomussalmelle kauppaan ja tankkaamaan. Matkan varrella poikkesimme … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Lomalla viimenkin

Nyt alkoi meidän toinen ”kesälomajakso”. Kyllä sitä olikin jo odotettu ja aikoja sitten jo suunniteltu. Tarkalleen ottaen Juhannuksesta asti. Sami kyllä piti pari viikkoa lomaa vaihtaessaan työpaikkaa. Olemme siis molemmat tämän kesän ns. ensimmäisen kesälomajakson jälkeen vaihtaneet työpaikkaa. Tämä syksyn … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Ketturiutta ja kaatosade

Kuten otsikosta voi päätellä, alkoi viikonlopun vietto kaatosateessa Ketturiutalla. Tai oikeastaan viikonlopun vietto alkoi Woikoski Feelingistä. Siellä ollessamme ei vielä satanut, oli kuitenkin kohtalaisen viileää ja tuulista. Kävimme tässä ihanassa paikassa ensimmäisen kerran viime syksynä Heinolan frisbeegolfseuran järjestämissä kisoissa ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Vakkaripaikalla, jälleen.

Lähes kuukausi vierähti edellisestä puskailureissusta, joten oli kiva taas päästä viikonlopuksi ulkoiluttamaan kaksiota. Viikonlopun kohteeksemme valikoitui jälleen Pistohiekka. Pistohiekka vaan aina vetää puoleensa syystä tai toisesta. No, tänä viikonloppuna syynä oli juhlatunnelma ja herkullinen ruoka sekä tietenkin hyvä seura. Yhdistimme … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Maaseutumatkailua

Jälleen oli aika viikonloppureissun. Perjantaina starttasimme kohti Pertunmaata. Olimme jo edellisiltana katsoneet, mihin puskaan lähdemme. Tämä paikka ei löytynyt mistään puskaparkkikartasta eikä park4night -sovelluksesta vaan katselimme google mapsin satelliittikuvan avulla, millaisia paikkoja löytyy ja näyttääkö siltä, että kohteessa olisikin jo … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Kesäloma 2019, osa 3.

Kesälomareissailuun tuli pieni katko keskellä lomaa. Olimme siis viikonlopun frisbeegolfohjaakoulutuksessa. Koulutusviikonloppu oli oikein hyvä ja antoi kyllä eväitä jatkoon. Itse olen heitellyt frisbeetä parin vuoden ajan ja nyt sain koulutusta siihen, kuinka aloittelijoita voi ohjata. Oppi siinä itsekin paljon uusia … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Kesäloma 2019, osa 1

Torstai 6.6.2019 Se hetki, jota odotetaan ympäri vuoden, siitä jaksetaan aina haaveilla ja sitä suunnitellaan – kesäloma. Kuten myös omalla kohdallani, tätä päivää on odotettu. Päästiin käynnistämään kaksio torstaina. Tässä kohtaa voin kiittää vuorotyötä, että vapaapäivien avulla loma pääsi alkamaan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , | 1 kommentti