Saimaan saaressa

… pikkuinen torppa..

Helpottaakseni korvamatoasi tarjoan tässä linkin suoraan kyseiseen lauluun, jotta voit kuunnella sen.. 🙂

Ja sitten asiaan…

Starttasimme kaksion lokakuisena perjantaina vasta alkuillan puolella. Isännän työpäivä venähti pidemmäksi, joten matkaan lähtö viivästyi. Suuntasimme ensimmäiseksi yöksi tuttuun ja turvalliseen paikkaan Pistohiekalle. Tällä kertaa emme aikoneet jäädä Pistikselle viikonlopun viettoon vaan yövyimme yhden yön siellä ja aamulla jo heti auringon noustessa jatkoimme matkaa kohti uusia maisemia.

Lauantaiaamu oli hyvällä tavalla syksyinen. Ilma oli raikas ja taivaalla kevyttä pilviharsoa. Tienpielet olivat hieman jäisiä, tie onneksi sula. Ajelimme Puumalan kauniissa maisemissa kohti Kyläniemeä.

Aamun sarastaessa

Matkakohteena oli Rastinniemi, eräs virkistysalue Saimaalla. Erikoisen tästä reissusta teki se, että Rastinniemi oli Saimaan saaressa (taas se biisi), jonne mentiin lossilla. Saareen matkustamisesta tuli mieleeni ajat järvipelastustoiminnassa, joka oli iso osa arkeamme noin 10 vuotta sitten. Nyt rantapaikoille meitä kuljettaa veneen sijaan auto.

Lossilla

Saavuimme Rastinniemeen, jossa meitä jo odotti Kari ja Marjaana koirinensa, ”Me3”. Lähdimme tutustumaan alueeseen. Rantaa riitti silmänkantamattomiin. Aamuauringossa veden yllä leijaileva sumupilvi teki maiseman valokuvanomaiseksi. Tuuli kuitenkin oli melko kova, joten todellisuus iski vasten kasvoja – kirjaimellisesti.
Pikkuhiljaa ulkoillessa alkoi nälkä kurnimaan vatsassa ja oli mentävä ruoan laittoon. Ruuaksi tein mitä-kaapista-löytyy risottoa. Ruoka oli ainakin sävyiltään varsin syksyinen.

Ruoan jälkeen päiväunet tekivät terää ja päiväunien jälkeen lähdimme alueen nuotiopaikalle kahville. Sami otti metallinpaljastimen mukaan ja siivosi rantaa folion palasista ja tölkkiklipsuista. Tavoitteena toki oli löytää myös ”aarteita,” mutta toisin kävi. Muut porukastamme lähtivät suppismetsään. Sienestäjien saalis oli valtaisa metsästä palatessa! Ulkoilun päätteeksi oli aika laittaa grilliin tulet ja paistaa makkarat.

Ilta alkoi hämärtyä ja siirryimme sisätiloihin lautapelien pariin loppuillaksi.

Tämä oli se yö, kun kelloja siirretään taakse päin, joten se tarkoitti aikaista aamuherätystä. Nukuimme kuitenkin liki seitsemään ”uutta aikaa,” joten kunnon yöunien jälkeen oli mukava lähteä taas ulkoilemaan. Veden yllä leijaili jälleen sumupilvi, jota ei voinut muuta kuin tuijottaa. Sumuisessa kelissä on jotain taikaa, olen sen aiemminkin todennut. Se lumoaa täysin ja ajantaju hukkuu. Tunnetta ei sanoin voi kuvailla, mutta kuvat puhukoot puolestaan.

Aamun tunnelmaa

Aamun ulkoilun jälkeen lähdimme kohti Mikkeliä, josta poimimme matkaamme yhden nojatuolin kotiin mennessä. Taianomainen näky sumun keskellä jatkui vielä koko ajomatkan Mikkeliin. Kotiin saavuimme iltapäivän puolella.

Pistohiekan silloilla

Porvooseen(ko?)

Kesän aikana reissaaminen on ollut hieman vähäisempää, mutta näin syksyn tullen alkaa meidän puskailukausi. Tällä kertaa lähdimme Lahden kautta kohti Porvoota. Kävimme siis Samin tyttären luona Lahdessa kahvilla ja moikkaamassa pikku-Bellaa. Lahdesta tarkoituksena oli jatkaa matkaa kohti Köttbodan uimarantaa, Porvoon kupeeseen.

Bella papan sylissä

Poikkesimme kuitenkin suunnitelmastamme ja menimmekin Lahdesta Myrskylään eräälle mökille illaksi. Jäimme mökin pihaan yöksi ja aamupäivällä jatkoimme matkaa kohti Porvoota.

Aamulenkki koiran kanssa oli mukava raikkaassa, aurinkoisessa kelissä. Yöllä oli mennyt keli pakkaselle ja pellot olivat kauniissa kuurassa. Aamun lämpötila taisi olla pari astetta plussan puolella. Kävin myös pellonlaidalla kuvailemassa auringonnousua, mutta crocs-kengät eivät olleet paras mahdollinen jalkine pellolla kävellessä. Onneksi maa oli hieman kohmeessa.

Ajelimme Porvooseeen ihastellen kauniita maalaismaisemia. Pian pääsisimme tekemään ruokaa ja päiväunille. Koska päiväunethan ovat vapaapäivän kohokohta. Ajellessamme kohteeseen horisontissa varjosti erittäin tumma pilvi.

Veikkasimme, että kohta sataa…

Pääsimme rannalle ja katselimme hieman ympäristöä vielä kun aurinko paistoi. Sadepilvi varjosti edelleen horisontissa, mutta ei satanut vielä. Paikka, johon pysäköimme oli tarkoitettu koiran kanssa liikkuville, alueella oli nimittäin koirien uimaranta. Luulen, että kesällä tämä on erittäin suosittu kohde koiranomistajien keskuudessa.

Köttbodan koirauimaranta

Ulkoiluhetken jälkeen rupesimme ruoanlaittoon. Ruokana oli kanaa ja riisiä sekä salaattia. Ruokailun jälkeen koitti se hetki, kun sai kömpiä peiton alle ja nukkua vaikka koko päivän. Parin tunnin unet tuli nukuttua ja sen aikana tummana varjostanut pilvi oli aiheuttanut kaatosateen. Sadetta kesti käytännössä koko illan, pieniä taukoja lukuunottamatta.

Sateen tauotessa oli aina käytävä hieman ulkoilemassa. Iltaa kohden sade ei enää hellittänytkään. Ilta meni mukavasti piirrellen ja televisiota katsellen. Sadetta kesti koko yön ja sunnuntaina aamulla herätessämme näytti huolestuttavasti siltä, että päästäänkö lainkaan liikkeelle, kun yöllinen sade oli muodostanut isoja lammikoita metsäalustalle, josta meidän piti ajaa pois. Pääsimme kuitenkin liikkeelle ja lähdimme jo aamusta ennen klo 9 kotia kohti, kun sade ei vieläkään näyttänyt hellittävän. Heinolassa sitten paistoikin aurinko.

Vielä on lomaa jäljellä

Kaksi viikkoa reissattuamme Samin oli aika palata työn pariin. Itselläni lomaa oli vielä viikko jäljellä. Lomaanhan kuuluu aina pakolliset kotityöt, joita ajattelin hoitaa. Matot oli pesemättä, nurmikko leikkaamatta ja piha täynnä puista pudonneita omenoita. En ole mikään innokas siivooja, joten matot ovat edelleen pesemättä. Omenat tuli kyllä kerättyä ja nurmikko leikattua. Kotitöitä sisälläkin sain hieman tehtyä.

Keskiviikkoaamuna lähdin kaverini kanssa reissuun. Suunnittelimme sellaisen toteuttamista jo keväällä, mutta koronan vuoksi se jäi suunnitteluasteelle. Nyt saimme sen toteutettua. Reissaaminen naisten kesken poikkesi hieman tuosta isännän kanssa reissaamisesta, mutta varsin positiivisella tavalla.

Ajoimme Heinolasta Kimolan kautta Repovedelle ja tietenkin matkan varrella poikkesimme katsomassa Kimolan kanavaa, joka oli avattu vastikään myös huvivenekäyttöön. Kimolan kanava oli hienon näköinen ja korkeusero kanavassa oli valtava. Olisiko se ollut 12 metriä.. Odottelimme hetken, josko kanavaan saapuisi joku sulutukseen, mutta valitettavasti kohdallemme ei osunut sulutusta. Matka jatkui Repoveden suuntaan.

Saavuttuamme Repovedelle kävelimme Ketunlenkin, joka on noin 4km pitkä. Viime kerralla kyseistä lenkkiä kävellessäni narulossi, joka lenkkiin kuuluu oli suljettu. Tällä kertaa pääsimme lossilla ylittämään vesistön. Yllätyimme odotellessamme vuoroa lossille, miten paljon näin arkipäivänäkin Repovedellä oli porukkaa. Lossin laiturilla jouduimme oikein jonottamaan ja meidän jälkeemmekin tuli jatkuvasti uusia ihmisiä.

Hikisen lenkin jälkeen teki mieli pulahtaa uimaan, joten etsimme kivalta vaikuttavan uimarannan, johon mennä. Googlen avulla löytyi hieno uimaranta, nimeltään Jokelan särkkien uimaranta. Kastelimme hieman varpaita ja totesimme, että taitaakin uimiset tältä erää jäädä. Vesi oli sen verran kylmää.

Palasimme autoon takaisin ja rupesimme tekemään ruokaa. Ruoaksi oli jo kotona valmiiksi Omnia-vuokaan tehty lasagne. Lämmitimme ruoan ja ruoan jälkeen mietimme, mihin suuntaan lähteä seuraavaksi. Pitihän meidän etsiä yöpaikka. Yöpaikaksi valikoitui tuttu paikka Jaalassa, jossa olemme joskus Saminkin kanssa olleet.

Aamulla herättyämme ja syötyämme aamiaiseksi uunituoreita sämpylöitä lähdimme taas liikenteeseen. Suuntasimme Heisanharjun virkistysalueelle tutustumaan paikkaan. Parkkitilaa alueella oli kohtalaisen hyvin (ajatellen tulevia reissujamme), mutta laavuja tai tulipaikkoja ei parkkiksen läheisyydessä ollut. Metsäpolkua ja harjuja kävellessämme vastaan kuitenkin tuli hienot laavut ja tulipaikat. Tämä voisi siis olla oivallinen retkeilypaikka noin muuten.

Ennen kuin lähdimme Heisanharjulta jatkamaan matkaa, paistoimme lettuja, tietenkin kera kermavaahdon ja mansikkahillon. Eihän se ole retki eikä mitään ilman lettuja.

Heisanharjulta lähdimme kotia kohti hiljakseen, mutta poikkesimme vielä matkan varrella Hiidenvuorella. Kunto loppui portaita kiivetessä, mutta näkymä Hiidenvuoren huipulta oli kaunis. Tämän jälkeen ajoimme Vuolenkosken kautta kotia kohti.

Reissu oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut ja hieman erilainen kuin tavallisesti. Oli kiva käydä ulkoilemassa oikein kunnolla. Säät suosi ja seura oli mukavaa. Millakin oli aivan rättiväsynyt kotia saavuttuamme. Täytynee lähteä joskus toistekin naisten kesken reissuun.