Pakko päästä puskaan!

Nyt se on virallisesti ohi, nimittäin kouluhommat. Työn ohessa olen opiskellut YAMK-tutkintoa sosiaali- ja terveysalan kehtittämisen ja johtamisen parissa ja NYT; se on vihdoin suoritettu! Virallinen valmistumispäiväni oli siis 28.2.2020. Valmistumisen kunniaksi oli pakko päästä puskaan. Tämä saattaa hieman kuulostaa erikoiselta, mutta puskassa kaikki vaan tuntuu niin paljon rennommalta. Ei tarvitse murehtia arjen kiireestä, pakollisista kotitöistä ja eikä nyt siis enää edes niistä koulutehtävistä. Lisäksi viimeisen neljä viikkoa vaivannut flunssa on nyt selätetty.

Ketturiutta, grillikatos

Esivalmistelin torstaina meille ruokia jo kotona, jotta reissussa ruuan teko olisi vaivatonta. Pakkasimme myös muut mukaan otettavat tavarat, jotta päästään perjantaina heti töiden jälkeen lähtemään. Emme suunnitelleet lähtevämme kovin kauas, joten puskaparkiksemme valikoitui Ketturiutta. Ketturitalla olemme käyneet muutaman kerran aiemminkin, mutta paikkana se on oikein mukava ja ennen kaikkea lyhyen matkan päässä. Aina ei tarvitse matkustaa satoja kilometrejä päästäkseen ”lomatunnelmaan.”

Kakkukahvit valmistumisen kunniaksi

Olimme kohteessa jo perjantaina iltapäivällä. Perjantai oli aurinkoinen, taivas oli pilvetön ja lämpötila muutaman asteen pakkasella. Aseteltuamme auton parkkiin keitimme kakkukahvit. Sen jälkeen lähdimme Millan kanssa kävelylle rantaan, jossa jäät pitivät äänekästä konserttiaan. Hetken sitä kuunneltuamme, jatkoimme matkaa metsäpolulle pitkospuita pitkin. Leuto talvi oli kuitenkin verottanut osansa ja purossa virtaava vesi oli noussut reitillä kulkevien pitkospuiden ylle. Matkamme pitkospuilla päättyi lyhyeen ja käännyimme takaisin päin. Aurinko oli alkanut laskemaan ja taivas täyttyi vaaleanpunaisesta sävystä, joka heijastui kauniisti peilikirkkaaseen jäähän. Auringonlaskun jälkeen palasimme autolle, jossa seuraavaksi teimme ruokaa. Ruuaksi oli edellispäivänä valmistelmani lihakastike ja sen kaveriksi pilkoimme perunoita ja paistoimme ne sipulin ja valkosipulin kera pannulla.

Auringonlasku

Lauantaiaamuna heräsimme päivän kirkastuessa jo noin klo 6.30. Yöllä oli pakkanen laskenut -15 asteeseen. Milla sai hyvällä omalla tunnolla kaivautua pikaisen aamupissan jälkeen takaisin peiton alle ja itse lähdimme ihastelemaan jään laulua ja auringonnousua. Ihastelimme ja ihmettelimme luonnon voimia kevätauringon pikkuhiljaa alkaessa lämmittämään jään pintaa. Rannat sulivat auringonpaisteessa vaikka jäätä muuten olikin reilusti.

Auringonnousu
Luonnonvoimat puhuivat
Auringonnousua kuvatessani kuulin myös lintujen konserttia. Yksi lintukuoron jäsenistä tuli myös kuvausetäisyydelle.

Aamupäivä meni nopeasti ja paljon kerkesi tekemään, kun oli ajoissa herännyt. Puolen päivän aikoihin söimme ruokaa ja kävimme päiväunille. Päiväunilta meidät kuitenkin herätti ystävämme Kari ja Mara, yhdessä Merjan ja Hessun kanssa. Puskaparkkikööri oli jälleen kasassa. Tällä porukalla olemme ennnenkin viettäneet aikaa ja varmasti vietämme vastaisuudessakin.

Muutamat sanat vaihdettuamme sovimme, että menemme grillikatokselle päiväkahville ja paistelemaan makkaroita. Sami lupasi laittaa tulet grilliin ja Merja keitteli kahvit. Emme kukaan maininneet sanallakaan, että joku toisi tarjottavaa kahvin kanssa ja kun olimme grillikatoksella, oli meillä jokaisella jotain tarjottavaa ja kattaus oli valmis. Tämä kertoo paljon yhteishengestä, joka meitä puskaparkkilaisia yhdistää. Iltapäivän aikana nautimme jäällä auringonpaisteesta, pelasimme mölkkyä ja pimeän tullen siirryimme Karin ja Maran autoon istumaan iltaa, kunnes haukottelusta ei tahtonut tulla loppua. Koko päivän ulkoilu väsytti meitä jokaista ja siirryimme hyvissä ajoin omiin autoihimme iltapuulle ja sen myötä nukkumaan. Sunnuntaiaamuna lähdimme ajoissa kotia kohti.

Sami, Hessu, Merja ja Kari jäällä

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 Responses to Pakko päästä puskaan!

  1. Oikein paljon onnea valmistumisesta! Upeita kuviakin!

  2. Onnea uudesta tutkinnosta!

  3. Seija sanoo:

    kiva varhaiskeväinen reissu ja hyviä kuvia.

Vastaa käyttäjälle Tuomola Katja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *