Riippusillalla

Tammikuu puolessa välissä ja talvea odotellaan edelleen. Näin talvi-ihmisenä tammikuu vesisateessa, järvien liplattaessa edelleen avoimena, mieleen hiipii väkisin pieni harmitus. Onhan näitä lumettomia talvia ollut ennenkin, mutta silloin järvet ovat kuitenkin olleet jäässä. Olen odottanut kuin kuuta nousevaa pakkasjaksoa, jotta järven jäät jäätyisivät ja saisi kaivaa retkiluistimet varastosta esiin. Nyt pahasti näyttää siltä, että retkiluistimet pysyvät visusti varastossa ensi talveen.

Vesisateet eivät kuitenkaan estä puskailua vaan suuntasimme vuoden 2020 ensimmäiselle reissulle Repoveden kansallispuistoon. Olemme käyneet ennenkin Repovedellä, mutta silloin emme olleet tässä paikassa, jossa nyt olimme. Yöpaikkamme löytyi Lapinsalmen parkkipaikalta, jossa tilaa olisi ollut vaikka kuinka monelle autolle. Uskon, että kesäisin alue onkin ahkerassa käytössä. Saavuimme perjantai-iltana alueelle pimeän aikaan, joten laitettuamme auto yöpymiskuntoon, teimme ruuaksi siskonmakkarakeittoa ja loppuillan nautimme vain olostamme, karkkia napostellen ja tv:tä katsellen.

Lauantaiaamuun heräsimme hyvissä ajoin ja lähdimme lenkkipoluille. Sää oli pilvinen, mutta aurinko yritti kurkistaa välillä pilven takaa. Suuntasimme riippusillalle päin, koska onhan se paikka, josta Repoveden kansallispuisto tunnetaan. Repovedellä sijaitseva riippusilta romahti Heinäkuussa 2018 ja nyt sinne on rakennettu uusi silta. Vanhalla sillalla emme koskaan käyneetkään, mutta uusi silta oli erittäin tukeva ja sillalla kävellessä ei tarvinnut jännittää lainkaan. Ainakaan itse en jännittänyt. Isännällä saattaa hitunen olla korkeanpaikankammoa, mutta kyllä hänkin ylityksestä selvisi ongelmitta. Mitä nyt jäi noin 10 metrin päähän minusta… ”Naiset ensin vaikka heikoille jäille..” tai tässä tapauksessa riippusillalle.

Sillalla oli erittäin hyvä kävellä. Siinä on nykyisin erittäin tukevat, korkeat laidat ja silta muutenkin rakenteeltaan hyvin tukeva, kuin olisi laiturilla kävellyt.

Ylitettyämme sillan ihastelimme leveitä lenkkipolkuja, juttelimme niitä näitä ja jatkoimme vain valitsemallamme reitillä. Reitti eteni välillä rantakivillä hyppien, mutta valtaosan matkasta kuljimme metsäpoluilla. Ihastelimme puron solinaa ja puiden välistä välillä pilkistävää aurinkoa. Matka sai kuitenkin uuden käänteen hieman yli puolessa välissä, kun vastaan tuli kyltti, jossa luki, että ”Ketunlossi on poissa käytöstä talvikaudella.” Emme tätä tulleet ajatelleeksi, kun vedet kuitenkin olivat pääsääntöisesti avoimet. Kaivoimme puhelimesta Repoveden kartat esiin ja mietimme, mitä reittiä kulkisimme takaisin päin, emmehän kuitenkaan aikoneet samaa reittiä takaisin kävellä. Valitsimme kartasta maastopyöräilylle tarkoitetun reitin ja jatkoimme matkaa hieman mäkisemmässä maastossa. Parin tunnin reippailun jälkeen palasimme autolle suihkuun ja ruuanlaittoon. Saapuessamme autolle pohdimme matkailuautoilun etuja, kun suoraan lenkiltä pääsee suihkuun vähän syrjemmässäkin, eikä hiki kerkeä kuivumaan ajomatkalla kotiin. Voi kun olisi vielä ollut saunakin, no se saa nyt odottaa ensi kesään…

Näkymä Lapinsalmen riippusillalta
Veden solinaa

Syötyämme lounaan, sänky suorastaan huusi luokseen. Nukuimme pienet päikkärit ja herättyämme se pienikin auringon häivähdys oli kadonnut ja kattoon ropisi vesisade. Keitimme kahvit ja rupesimme pelaamaan Yatsia tällä kertaa. Sitä sitten pelattiinkin monta kierrosta erilaisin variaatioin. Aika meni kuin siivillä ja iltaa kohden odottelimmekin Putous -televisiosarjan alkamista. Putouksen lomassa meni pullollinen viiniä ja pian huomasimmekin jo silmien taas painuvan kiinni. Sunnuntaiaamuna lähdimme ajoissa kohti Heinolaa, kun sunnuntaisin on frisbeegolfin salivuoro, jossa pääsee harjoittelemaan tekniikoita kylmältä ja sateelta suojassa.

Frisbeegolf salivuoro
Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *