Loman viimeiset päivät

Hailuodossa heräsimme hyvissä ajoin ja lähdimme jatkamaan matkaa. Tämän päivän tavoitteena meillä oli Sautinkarin leirintäalue. Sautinkariin oli matkaa liki 200 km ja päivän ohjelmassa oli vielä pyykin pesua. Pyykkiä olisi ainakin kahteen koneelliseen ja tietenkin siihen lisäksi niiden kuivatus. Lähdimme siis aamulla ennen klo 9 liikkeelle.

Jotenkin kummasti silmiin osuu aina ohimennen kaikki frisbeegolfradat ja niin kävi myös tänä aamuna. Olimme niin hyvissä ajoin liikkeellä, että kerkesimme käydä aamulenkin heittämässä Hailuodon frisbeegolfradalla. Kirkkomäen frisbeegolfrata oli oikein mukava metsäinen rata, jossa oli kohtalaisen lyhyet väylät. Eli juuri omiaan meille. Frisbeekierroksen jälkeen istahdimme autoon ja katsoimme, moneltakohan menee seuraava lautta takaisin mantereelle. Seuraava lautta menikin aika pian, joten kaasujalka saattoi olla hieman raskas, jotta kerkesimme lautalle eikä tarvinnut odottaa tuntia ennen seuraavaa lauttaa.

Saavuimme Sautinkarin leirintäalueelle iltapäivän aikana. Alue oli kohtalaisen isokokoinen ja alueella oli paljon kausipaikkoja. Valitettavasti paikoissa, joissa on paljon kausipaikkalaisia, tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi. No, tällä kertaa se ei tuottanut ongelmaa, koska paikalla meidän lisäksemme taisi olla noin neljä ihmistä. Pääsimme alueen rantapaikalle ja pian suuntasimme pyykinpesukoneelle pyykkikassiemme kanssa. Vaan kaikki kun ei aina mene niin kuin Strömsössä, pyykkien kuivatus asetti pienen haasteen… Pesimme ensimmäisen koneellisen pyykkiä ja laitoimme pyykit kuivuriin. Vaan kuivuri ei ollutkaan kuivannut niitä kunnolla ja se toimi vain kolikoilla. Laitoimme toiset kolikot, jotta saimme kuivurin uudelleen pyörimään siinä toivossa, että toisella kierroksella olisi kuivunut. Mutta ei, ei ollut vieläkään kuiva ja nyt kuivattavaa vaatetta olisi ollut kahden koneellisen edestä. Ei auttanut muu, kuin viedä pyykit kuivumaan kaksion tilaihmeeseen. Onneksi meillä oli pyykkitelineitä mukana, mutta kuivatustilat hieman rajalliset. Pian automme näytti enemmänkin kuivaushuoneelta, kuin asuntoautolta. Mutta saimme olla onnellisia, että pyykit oli pesty.

Sautinkarista jatkoimme matkaa kohti Keski-Suomea. Kohteeksemme valikoitui Palsankoski. Palsankoski on kalastajien käyttöön tehty alue, jossa on laavu, nuotiopaikka, savustuspönttö ja huussi. Tämä paikka oli loistava valinta ajankohtaan nähden, koska tällä hetkellä on taimenen rauhoitusaika ja joissa kalastaminen kielletty, joten kalastajia ei siellä tällä hetkellä ollut. Kävelimme kosken rantaa pitkin ja ihastelimme ruskan sävyjä kosken kuohutessa. Illansuussa teimme vielä makkarat nuotiolla ja siirryimme pimeän tullen kaksion lämpöön.

Loma läheni loppuaan ja suuntasimme vielä viimeisiksi päiviksi ns. kausipaikalle Pistohiekalle, josta olen moneen kertaan blogissakin kirjoitellut. Pistohiekalla ensitöiksemme teimme ruokaa ja sitten, mikä parasta – päiväunet ruuan päälle. Päiväunien jälkeen kasasimme telttasaunan ja levitimme markiisin, jotta viimeisistä lomapäivistä voi nauttia ”omalla terassilla” ennen lumien tuloa. Kahvit markiisin alla odotellessa saunan lämpiämistä, maistui erinomaiselta ja saunan lämpöön päästyämme olo oli erittäin rentoutunut. Tältä tuntuu loma!

Seuraavana aamuna ripotteli hieman vettä, mutta se ei meitä toistaiseksi haitannut, sillä olihan meillä agrikaatti ja koko Pistohiekka vain omassa käytössämme, joten aggren pörinä ei taatusti haitannut ketään. Kaivoin tietokoneen esille ja aloin tekemään koulutehtäviä. Opinnäytetyö pitäisi saada tehtyä, jotta olisin pätevä toimimaan esimerkiksi esimiestehtävissä. Oppari eteni kohtalaisen hyvin, mutta keskittymisen herpaantuessa päätin lopettaa siltä päivältä noin kolmen tunnin uurastuksen jälkeen. Oli aika tehdä ruokaa ja nauttia taas pienet päiväunet.

Sauna

Illan hämärtäessä laitoimme nuotiokatoksessa tulet ja paistoimme makkarat ennen saunaan menoa. Siinä vaiheessa oli alueelle saapunut toinenkin autokunta. Tottakai kutsuimme autokunnan väen saunomaan ja kokemaan tämä saunahuuma, jonka itse koimme keväällä. Se kannatti, isäntä naapuriautosta oli aivan hämmästyksissään ja totesi, että ”sehän on ihan oikea sauna” ja päivitteli kokemustaan moneen kertaan.

Olimme pistohiekalla vielä toisenkin yön, mutta vesisateen vallitessa päätimme lähteä kotia kohti torstaiaamuna 3.10. Seuraavana päivänä tulikin sitten räntää jo Heinolassa asti, joten lomareissun päätös sattui oivalliseen aikaan. Kaiken kaikkiaan lomareissuun mahtui ajamista 3030 km verran, paljon mahtavia kokemuksia, kaunista ruskaa, jännitystä Norjan jyrkissä mäissä ja ennen kaikkea lomatunnelmaa! Alla vielä Youtube -linkki, jossa kuvakooste mahtavista maisemista.

Linkki: https://youtu.be/dNRpat3tRW0

Ajotietokoneen dataa lomareissun päättyessä
Ajettu reitti

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *